torstai 10. maaliskuuta 2016

11.03.2016 Rajat suljettu Balkanilla

          Itäisten EU-maiden ja Balkanin valtioiden itsesäilytysvaisto sai aikaan sen, että rajat suljettiin huolimatta kansainvälisistä ihmisoikeus- ja muista sopimuksista. Suomessa ei tätä päätöstä rohjettu tehdä. Hallitsemattomassa kansainvaelluksessa Aasiasta ja Afrikasta Eurooppaan on nyt ainakin tauko. Suunnitelmissa on kuitenkin sen jatkuminen tiettyjen sääntöjen mukaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jollain tapaa valikoitu ihmisjoukko ja -määrä siirretään vuosittain  Lähi-Idästä Suomeen lentoteitse. Heidän ei tarvitse enää "kävellä" Euroopan läpi. Ketä siirretään ja kuinka paljon, tästä päätöksestä luodaan eripuraa suomalaisten keskuuteen. Kansanäänestys olisi paikallaan siitä, jatketaanko Suomen asuttamista afrikkalaisilla ja aasialaisilla ja missä määrin!
             Nyt ei kuitenkaan pidä missään tapauksessa  tuudittautua valheelliseen turvallisuuden tunteeseen, vaikka puolen vuoden kaaos on ohi. Lähi-Itä on edelleen kuin ruutitynnyri, joka voi räjähtää täyteen sotaan. Sotaanhan siellä valmistaudutaan koko ajan. Poikkeustilalait olisi korkea aika päivittää ja myös henkisesti valmistautua niiden käyttöön ottoon, jota päätöksentekoon ei menisi kuukausia.
                Venäjäkin hieman muistutti meitä siitä, että myös sillä suunnalla ei  voi luottaa siihen, että kaikki jatkuu itärajalla niin kuin on sovittu. Sopimuksia voi tulkita niin monella tavalla. Venäjällä asuu miljoonia ihmisä, jotka voidaan "tarvittaessa" hetkessä tulkita laittomaksi väestöksi ja karkoittaa esimerkiksi Suomen rajan yli. Suomessa heidät pitäisi tulkita laillisiksi pakolaisiksi. Neuvostoliiton luhistumisen aikaiset pelot voivat realisoitua.
         Päivän politiikan pohtimisen jälkeen palaan suomalaisten asemaan tässä maassa alkuperäiskansana ja vielä todennäköisenä enemmistönä asukkaista. Miksi meidän pitää muuttaa tapojamme, kulttuuriamme ja perinteitämme, jotta laittomat siirtolaiset ja lailliset pakolaiset tuntisivat olonsa täällä kotoisaksi! Onko meillä todellakin sellainen lainsäädäntö? Säädökset pitää muuttaa, jos näin on. Muussa tapauksessa pitää vaihtaa säädöksiä tulkitsevat virkamiehet.
                    Pentti Tourula
        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.