perjantai 4. maaliskuuta 2016

05.03.2016 Sopimuksista


          Hallinto syyttää Suomen tekemiä kansainvälisiä sopimuksia siitä, että maa ei voi puolustautua laitonta maahantunkeutumista vastaan. Hallinto tuntee tosin olonsa turvatuksi, aseettomat miehet kun  eivät pysty välittömästi vaihtamaan hallintoa mieleisekseen. Laittomat siirtolaiset pystyvät kuitenkin heti vaikuttamaan maan perinteiseen kulttuuriin ja elämänmuotoon, kun heidän määränsä on tarpeeksi suuri. Hallinnolla ei ollut vaaleilla saatua valtakirjaa satojen miljoonien eurojen käyttämiseen tämänkaltaiseen asutustoimintaan. Sen sijaan hallinnolla olisi ollut valtuutus poikkeusoloissa käyttää poikkeustilalakeja ja -käytäntöjä.
            Sopimuskulttuuri ei ole enää sama kuin entisinä aikoina, jolloin käden puristus riitti suullisen sopimuksen vahvistamiseksi. Nykyisin ei riitä enää kirjallisetkaan sopimukset. Lakimiehet pystyvät mitätöimään sopimuksen kuin sopimuksen, ja yleensä vahvemman osapuolen hyväksi. Valtioiden välillä on aivan samoin. Sopimuksiin ei ole luottamista. Aina pitäisi olle suunnitelma siltä varalta, että kriisitilanteessa toisen osapuolen oma etu menee aina sopimuksissa vahvistetun yhteisen edun edelle. Nyt kansainvaelluksen sekasorrossa tämä on selvästi todettavissa.
               Suomen hallinnon sinisilmäisyydestä, idealismista ja suoranaisesta typeryydestä on hyvä esimerkki 30-luvulta. Silloin tehtiin hyökkäämättömyyssopimus Neuvostoliiton kanssa. Sopimukseen luottaen katsottiin, että maan ei tarvitse enää varautua uskottavasti aseelliseen maanpuolustukseen eikä maa välttämättä tarvitse myöskään sotilaallisia  liittolaisia. Kuinka kävikään vuonna 1939. Maahan tunkeutuivat silloin aseistetut joukot, joiden tarkoitus oli ensi sijassa vaihtaa maan hallinto mieleisekseen. Hallinto lähetti miehet puolustamaan itseään ja maata huonosti varustautuneina ilman mitään mahdollisuuksia voittaa sodassa. Menetin isäni tässä sodassa, johon syyllisiä ei koskaan nimetty, vaan hallinto saattoi raskaiden ihmisuhrien jälkeen jatkaa lähes entisellään. Olen sotaorpona edelleen katkera. Menetin isäni puolivuotiaana vuonna 1940.
              Nyt olen huolissani lasteni, lastenlasteni, mahdollisten lastenlastenlapsieni ja kaikkien suomalaisten puolesta.  Alkuperäisasukkaiden kulttuuri ja perinteet ovat todella uhattuina. Sopimukset, jotka ovat meille uhkana, täytyy tarkastella uudelleen. Uhkakuvat ovat todellisia. Idealistisista sopimuksista ei ole varaa pitää järjettömästi kiinni.
                     Pentti Tourula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.